Romuajoneuvodirektiivin lausunto ja taustat

Euroopan komissio sai vuonna 2021 valmiiksi romuajoneuvodirektiivistä (2000/53/EY) laatimansa arvion. Arvioinnin jatkotoimena komissio laatii parhaillaan vaikutusten arviointia direktiivin mahdollista tarkistamista silmällä pitäen. Miten tämä sitten vaikuttaa motoristiin?

Romutusdirektiivi
Moottoripyörien ottamista mukaan romutusdirektiivin piiriin katsottiin vaikutusarviossa osaksi isompaa kuvaa, jonka tarkoituksena on lisätä kiertotaloutta, sekä varmistaa materiaalien kiertäminen sekä uudelleenkäyttö.  Komissio peräänkuuluttaa myös romuajoneuvodirektiivin muuttamista koko elinkaaren huomioivaksi asetukseksi. Hienoa. kaikki mukaan talkoisiin.

Vilkaisu romutusdirektiivin korjauspaketista annettuihin lausuntoihin paljastaa kuitenkin hieman raadollisemman kuvan maailmanpelastus operaatiosta. Kansallisista toimijoista lausuntonsa jättänyt mm. Suomen Autopurkamoliitto ry ja Suomen romukauppiaiden liitto ry, ovat karkeasti eri mieltä kierrätyksen yksityiskohdista.

Autopurkamoliitto kertoo lausunnossaan, kuinka hankalaa on uudelleenkäytön toteutuminen, kun romutusluvat ovat purkamoiden sijasta kierrätysfirmojen hallussa. Käytännössä romutustodistuksen saanut auto päätyy paalattavaksi eikä purettavaksi. Huomiota saa myös valmistajien elektronisesti lukitut osat, jotka estävät osien uudelleenkäytön.

Romukauppiaiden liitto
Romukauppiaiden liitto taas korostaa, kuinka vanhaa romutettava kalusto on (21 v.), eikä tarvetta uudelleenkäytölle ole. Liitto pitää Suomen kierrätystä hyvin järjestettynä, joskin ajoneuvoja pitäisi saada enemmän kerättyä kierrätykseen. Harmia aiheuttaa myös, että romutukseen tuoduista ajoneuvoista on poistettu kalliita materiaaleja sisältäviä komponentteja, muutenkin romutukseen tulevat ajoneuvot ovat huonossa kunnossa kierrätystä ajatellen. Samoilla linjoilla näyttäisi olevan Kierrätysteollisuus ry. Autojen Kiertotalousasetusta koskevassa lausunnossa toteaa: ”Kierrätysteollisuus suhtautuu varauksellisemmin siihen, että romuajoneuvoista irrotettavia osia, jotka sopivat uudelleenkäytettäväksi, uudelleenvalmistettavaksi tai kunnostettavaksi, ei pidettäisi jätteenä ennen kuin ne on tarkistettu, huollettu ja korjattu. Ehdotuksen tarkoitus uudelleenkäytön edistämisestä on hyvä, mutta uudelleenkäyttöä tukevien toimenpiteiden ei tule vääristää markkinoita. Irrotettaville osille tulee olla aidosti olemassa ”uudelleenkäyttömarkkinat” Ja perään viittaus romutettavien autojen keski-iästä.

Kierrätys ja elinkaariarviointi
Hämmästyttävän yksimielisiä ollaan siitä, että ilmastonmuutosta, energiankulutusta sekä raaka-aineiden käyttöä tulisi kiihtyvällä tahdilla lisätä muuttamalla ajoneuvot raaka-aineiksi mielellään hyväkuntoisina ja kokonaisina ilman uudelleenkäyttöä.  Yksi romutusdirektiivin erikoisuus on ollutkin se, että uudelleenkäyttö ja kierrätys on säätelyssä niputettu samaan lauseeseen, mutta niille on annettu yhteinen tavoite. Eli sulattoon tai käyttöön 85 %, keinot ovat vapaat.

SMOTO tutki Moottoripyörien kierrätystä vuonna 2021, ja totesi että moottoripyörien osien uudelleenkäyttö ja kierrätys toimii direktiivin ulkopuolella hyvin, yli 90 % osista hyödynnetään, kun direktiivin tavoite autoille heiluu siellä 95 % kantturoissa. Erona on, että moottoripyörien kierrätyksessä uudelleenkäytöllä on pääpaino kierrätyksen sijaan.

Elinkaariarviointi (life cycle assessment) eli LCA. Menetelmä, jonka avulla tuotteen tai palvelun vaatimia resursseja ja ympäristövaikutuksia voidaan analysoida ja arvioida. Mielestäni ainoa oikea tapa vertailla eri ajoneuvotyyppien ympäristövaikutuksia kestävällä tavalla. Raaka-aine bisnes on erikseen. Moottoripyörän hiilijalanjälki valmistuksen osalta on 1/40 auton vastaavasta, ja koko elinkaaren 1/29 auton hiilijalanjäljestä.

Jos haluat kuluttajana käyttäytyä vastuullisesti, älä pystytä telttaasi Mannerheimintielle, vaan aja moottoripyörällä, pidä sitä kunnossa ja kierrätä sen käyttökelpoiset osat elinkaaren päässä.

SMOTOn lausunto:
Finnish Motorists’ Association (SMOTO) is not in favour of extending the End-of Life Vehicles Directive to motorized two-wheelers. The effects of the directive would be largely negative and would reduce the actual reuse of parts.

By to our study in 2021 ELV Directive does not improve the recycling on motorized two-wheelers. On the contrary, it makes the recycling worse. ELV Directive will change the recycling dramatically from using home recycled motorbikes as spare parts, to producing raw materials by melting the recycled motorcycles.

Motorcycles are produced by small numbers. It is all ready problematic to find spare parts to older and more rare models. Directive would make the situation even worse.

SMOTO strongly recommends leaving the powered two wheelers out of the directive and keep home recycling allowed. By our study it works better than directive.

Optionally let the member states independently decide how to recycle motorized two-wheelers.

SMOTO study on the reuse level of motorized two-wheeled vehicles 2021:

https://www.smoto.fi/wp-content/uploads/SMOTO-2021-study-end-of-life-ptws.docx